Mitä tarkoittaa, että maailma on myöhässä?
Ajatus siitä, että maailma on myöhässä, ei tarkoita vain junaa tai teknologiaa, joka laahaa perässä. Se on kokemus siitä, että maailma – sellaisena kuin sen pitäisi olla – ei ole vielä saapunut. Se on tunne siitä, että ihmisen arvo, rauha, merkityksellisyys tai yhteys ovat edelleen matkalla, jossain viivästyksessä, tulossa "sitten joskus". Mutta entä jos niiden olisi pitänyt olla täällä jo?
Missä tämä viivästys näkyy?
- Yhteiskunnassa, jossa tehokkuus menee ihmisyyden edelle
- Työelämässä, jossa arvo mitataan suorituksina eikä olemisena
- Vuorovaikutuksessa, jossa kuunteleminen on harvinaisempaa kuin puhuminen
- Kasvatuksessa, jossa lapset kasvatetaan selviytymään, ei kukoistamaan
- Teknologiassa, joka lupaa yhteyksiä mutta tuottaa erillisyyttä
Onko tämä vain pessimistinen katse?
Ei välttämättä. Ajatus siitä, että maailma on myöhässä, voi olla myös kutsu muutokseen. Se voi tarkoittaa sitä, että meillä on käsitys jostain paremmasta – ja että tämä käsitys odottaa toteutumistaan. Me tunnemme sen sisällämme, vaikka emme näe sitä vielä ympärillämme.
Miksi tämä kokemus syntyy juuri nyt?
Ehkä siksi, että yhä useampi meistä havahtuu. Näemme kuinka paljon on kesken, kuinka moni asia toimii rakenteellisesti väärin, kuinka moni ihminen uupuu järjestelmiin, jotka eivät ota huomioon ihmisyyttä. Ja samalla tunnemme: tämän ei pitäisi olla näin. Tämä ei ole se maailma, jonka lupasimme toisillemme.
Miten ihminen toimii maailmassa, joka on myöhässä?
- Hän alkaa rakentaa uutta siellä missä voi. Pienissä kohtaamisissa, päätöksissä, sanoissa.
- Hän tunnistaa pettymyksen, mutta ei jää siihen. Hän suree, mutta jatkaa.
- Hän etsii kaltaisiaan. Ihmisiä, jotka myös odottavat, että maailma saavuttaisi ihmisen – eikä toisinpäin.
Voiko maailma vielä ehtiä ajoissa?
Ehkä ei kaikille, ei kaikessa. Mutta jossain se ehtii – ja joka kerta kun joku tekee toisin, kuuntelee enemmän, antaa toiselle tilaa hengittää, maailma ottaa askeleen lähemmäs sitä mitä sen kuuluisi olla. Jokainen hyvä teko on pieni aikasiirtymä kohti maailmaa, joka ei ole enää myöhässä.
Voimmeko itse olla se, mitä odotamme?
Ehkä kysymys ei lopulta ole siitä, miksi maailma on myöhässä. Ehkä kysymys on: mitä minä voin olla jo nyt? Sillä vaikka maailma viipyilee, me voimme toimia. Me voimme luoda pieniä oikea-aikaisuuden saarekkeita. Paikkoja, joissa ihminen saa olla ihminen ilman ehtoja.